Joululahja voi aiheuttaa ikäviä veroseuraamuksia – näin vältät ne


Jouluun on enää hetki aikaa, ja jälleen on aika muistaa henkilökuntaa, asiakkaita sekä yhteistyökumppaneita. Lahjavaihtoehtoja pohtiessa on hyvä kiinnittää huomiota myös verotuksen asettamat reunaehtoihin.  Lahjan verotukseen vaikuttaa useampi seikka:

  • kenelle lahja annetaan,
  • mitä annetaan lahjaksi ja
  • mikä lahjan arvo on.

Henkilökunnalle annettavat joululahjat


Henkilökunnalle annettavan joululahjan osalta lähtökohtana ja toiveena on yleensä, ettei lahja muodosta veronalaista palkkatuloa työntekijöille. Henkilökunnalle annettava joululahja voi olla verovapaa, kunhan lahja on tavanomainen ja kohtuullinen, ja se on annettu kollektiivisesti koko henkilökunnalle. Lisäksi lahja voi olla verovapaa vain silloin kun se on annettu muuna kuin rahana.

Henkilökunnan määrällä ei ole merkitystä verovapauden kannalta. Esimerkiksi jos yrityksessä on vain yksi työntekijä, joululahja on kollektiivinen, vaikka se annetaan vain tälle yhdelle työntekijälle. Myös hallintoelimiin kuuluvat henkilöt kuuluvat henkilökuntaan, vaikka he eivät olisikaan työsuhteessa. Näin ollen joululahjoja voidaan antaa myös toimitusjohtajalle tai hallituksen jäsenille.

Mikäli yrityksellä on erilaisia työsuhteita, kuten määrä- tai osa-aikaisia, tulee joululahjat antaa myös heille, jotta voidaan katsoa, että lahjat on annettu kollektiivisesti koko henkilökunnalle. Lahjan arvo voidaan kuitenkin suhteuttaa osa-aikaisten työntekijöiden osalta esimerkiksi heidän työaikaan.

Lahjan tulee pääsääntöisesti olla siis sama koko henkilökunnalle, mutta siitä voidaan poiketa esimerkiksi, jos työnantajalla on eri liiketoiminta-alueita, tai työtä tehdään monella eri paikkakunnalla.

 

Lahjan arvo


Lahjan arvolla on olennainen merkitys arvioitaessa sitä, onko lahja verovapaa vai muodostuuko siitä työntekijälle veronalaista palkkatuloa. Verovuoden aikana saatujen verovapaiden lahjojen enimmäisarvoksi on määritetty 100 euroa / vuosi. Mikäli työntekijöille on annettu esimerkiksi kesällä 30 euron arvoinen kesälahja, voi joululahja olla arvoltaan korkeintaan 70 euroa, jotta se olisi saajalleen verovapaa.

Lahjakortti joululahjaksi


Hyvin suosittu ja yleinen tapa on muistaa työntekijöitä erilaisilla lahjakorteilla. Lahjakortteja voidaan antaa työntekijöille, kunhan lahja on myös tässä tapauksessa työnantajan valitsema. Työnantajan antama lahjakortti voi olla verovapaa vain, jos työnantaja on selvästi rajannut lahjakortin käyttökohteen tietystä paikasta hankittavaan esineeseen tai palveluun. Tällöin lahjan verovapauden kannalta ei ole merkitystä sillä, minkä lahjan työntekijä valitsee työnantajan rajaamista vaihtoehdoista. Lahjakortti voi siten oikeuttaa ostamaan esimerkiksi kirjan useiden kirjojen joukosta, tietyn ruokatuotteen useiden ruokatuotteiden joukosta tai jonkin työnantajan rajaamista keskenään erilaisista tuotteista.

Lahjakorteilta edellytetään lisäksi, että niillä ei voi valita muuta kuin mitä työnantaja on osoittanut valikoimaksi. Lisäedellytyksenä on, että lahjakorttia ei voi muuttaa rahaksi ja lahjakortti on henkilökohtainen eli nimetylle työntekijälle osoitettu. Mikäli lahjakortin käyttökohdetta ei ole rajattu, muodostuu siitä saajalleen veronalaista palkkatuloa. Tällaisia lahjakortteja ovat esimerkiksi yksilöimättömät tavaratalojen lahjakortit.

Esimerkki


Yritys haluaa tarjota työntekijöilleen kulttuurielämyksen joululahjaksi ja antaa jokaiselle 80 euron arvoisen lahjakortin palveluun, joka välittää kulttuuritapahtumien lippuja. Lahjakortilla voi ostaa lipun vain nimetylle työntekijälle, eikä lahjakorttia voi vaihtaa rahaksi. Vaikka lipun voi valita mihin tahansa kyseisen välittäjäpalvelun kulttuuritapahtumaan, lahjakortti täyttää verovapauden edellytykset. Lahjakortti on siten työntekijälle verovapaata tuloa.

Joululahja yrityksen verotuksessa


Henkilökuntalahjojen hankintaan sisältyvä arvonlisävero ei ole vähennyskelpoinen, sillä menon katsotaan liittyvän työntekijöiden yksityiseen kulutukseen. Tuloverotuksessa lahjat ovat koko arvoltaan vähennyskelpoisia olivat ne sitten verovapaita tai veronalaisia.

“Lahjan verotukseen vaikuttaa se, kenelle lahja annetaan, mitä annetaan lahjaksi ja mikä lahjan arvo on.”

Asiakkaiden tai yhteistyökumppaneiden muistaminen jouluna


Asiakkaille ja yhteistyökumppaneille annetut joululahjat ovat luonteeltaan joko mainoslahjoja tai edustuslahjoja. Näiden lahjojen vähennyskelpoisuus sekä tulo- että arvonlisäverotuksessa ratkeaa lahjan luonteen perusteella.

Mainoslahja


Arvoltaan vähäinen lahja katsotaan useimmiten mainoslahjaksi, mikä tyypillisesti on samanlainen ja annetaan samanaikaisesti vastaanottajasta riippumatta. Mainoslahjoihin on usein painettu yrityksen nimi tai logo, mutta se ei ole edellytys sille, että lahja voitaisiin katsoa mainoslahjaksi.

Mainoslahjan osalta arvonlisävero on vähennyskelpoinen ja se saadaan täysimääräisesti vähentää myös yrityksen tuloverotuksessa. Vähennyskelpoisen mainoslahjan tulee olla arvoltaan yrityksen toimialaan sekä toiminnan laatuun ja laajuuteen nähden tavanomainen. Verohallinnon käsityksen mukaan mainoslahjaa, jonka arvonlisäverollinen ostohinta on enintään 50 euroa, voidaan vielä pitää tavanomaisena arvonlisäverotuksessa. Jos yritys on itse valmistanut tavaran, tavanomaisuutta määriteltäessä arvona pidetään tavaran todennäköistä luovutushintaa.

Mikäli yritys antaa omalle henkilöstölleen joululahjaksi saman tuotteen kuin asiakkailleen, ei henkilöstölle luovutettavia tavaroita ei voida pitää tavanomaisina mainoslahjoina, joten niistä ei saa vähentää arvonlisäveroa, vaikka asiakkaiden lahjoista saisikin.

Edustuslahja


Edustuslahjat valitaan yksilöllisesti vastaanottajan mukaan ja ne ovat usein mainoslahjoja arvokkaampia. Omalle henkilökunnalle annettua lahjaa ei voida pitää edustuslahjana, koska edustaminen kohdistuu aina yrityksen ulkopuolisiin tahoihin. Tuloverotuksessa edustuslahjojen hankintamenosta 50 % on vähennyskelpoista. Edustuslahjojen arvonlisävero ei ole vähennyskelpoinen.

Lahjoitus hyväntekeväisyyteen


Enenevissä määrin yritykset lahjoittavat joululahjoihin varatun budjetin hyväntekeväisyyteen. Tällainen lahjoitus on vähennyskelpoista tuloverotuksessa vain, jos lahjoituksen saaja on julkista rahoitusta saava yliopisto tai korkeakoulu tai näiden yhteydessä oleva yliopistorahasto tai Verohallinnon nimeämien tahojen joukossa.

Edellä olevien lisäksi vähennyskelpoisia ovat raha- tai esinelahjoitukset yleishyödylliseen ja samalla paikalliseen tai yrityksen toimialaa lähellä olevaan tarkoitukseen. Tällaisia lahjoituksia yritys saa vähentää enintään 850 euroa lahjoituksensaajaa kohti. Lahjoitus poliittiseen tarkoitukseen ei ole kuitenkaan miltään osin vähennyskelpoinen verotuksessa.

Haluamme olla avuksi!


Svalner Atlaksella on kokonaisvaltaista osaamista yrityksiä koskevan verotusasioiden ja juridiikan eri osa-alueilta. Avustamme ja autamme yrityksiä ja yksityishenkilöitä asiakaslähtöisesti löytämään tilanteen kannalta parhaat ratkaisut ottamalla huomioon muuttuvan sääntelyn ja ajankohtaisen oikeuskäytännön.

Miten me voisimme olla sinulle avuksi? Lue lisää palveluistamme.


Elina Pehkonen

Senior Consultant

+358 40 569 7319 elina.pehkonen@svalneratlas.com

Helsinki


Copyright © 2025 Svalner Atlas

Svalner Atlas Advisors on saapunut Suomeen!

Tervetuloa mukaan tarinamme seuraavaan lukuun, kun tuomme kotimaan markkinalle uuden kansainvälisen toimijan nimeltä Svalner Atlas.

Toimintamme rakentuu Alderin ja Fiscalesin vahvoille juurille ja uudesta nimestä huolimatta voit tuttuun tapaan luottaa siihen, että kokeneet asiantuntijamme yhdistävät paikallisen tuntemuksen kansainväliseen näkemykseen. Meitä on viidessä maassa ja seitsemässä kaupungissa yhteensä jo lähes 400 eri osaamisalojen rautaista ammattilaista. Lisäksi asiakkaidemme tukena on globaali kumppaniverkostomme, joka kattaa yli 150 maata.

Tervetuloa tutustumaan uusiin nettisivuihimme!