Ellan uratarina


Ella Hirvenkari päätyi Svalner Atlakselle trainee-jakson kautta. Edellinen trainee, Ellan hyvä ystävä, kehotti Ellaa hakemaan paikkaa ja suositteli häntä myös rooliin. Sille tielle Ella on myös jäänyt.

Ennen uraansa Svalner Atlaksella Ella oli opintojensa aikana töissä yhden miehen toimistossa, jossa työtehtävät sisälsivät kaikkea toimiston ylläpidosta dokumenttien laadintaan. Opintojen aikana hän työskenteli myös avustavana kurssipäällikkönä Pykälä ry:n valmennuskursseilla, jossa hänen vastuulleen kuului noin 60 palkatun tutorin esihenkilönä toimiminen. Lisäksi opintojen ohella hän on tehnyt pitkän uran Hesburgerilla ja 18–19-vuotiaana järjestänyt omalla toiminimellään päiväleirejä lapsille.

Mitä työtehtäviisi kuuluu? 

”Ydinosaamistani ovat osakeyhtiölakiin liittyvät kysymykset erityisesti yksityisten osakeyhtiöiden näkökulmasta, kuten yhtiön perustaminen, osakeannit (joko sijoituskierrosten tai henkilöstöantien yhteydessä) ja niihin liittyvä dokumentaatio optioiden tai vaihtovelkakirjojen liikkeeseen laskussa, erilaisten yritysjärjestelyjen (sulautumiset, jakautumiset, yrityksen purkaminen, osakevaihdot) toteutus ja hallitustyöskentelyyn ja päätöksentekoon liittyvä neuvonanto.”

Lisäksi Ella avustaa asiakkaita osakassopimusten laatimisessa ja niiden käytännön soveltamisessa, yrityskauppoihin liittyvässä due diligence -tarkastuksessa ja osakekauppoihin liittyvissä kauppakirjoissa (neuvottelut ja sopimuksen laatiminen). Asiakkaisiin lukeutuu myös start-up-yrityksiä, joita Ella avustaa erilaisissa päivittäisissä asioissa tarpeen mukaan. Näiden lisäksi Ella neuvoo asiakkaita myös työoikeudellisissa asioissa ja liiketoimintaan liittyvissä sopimuksissa.

Mikä sinua innostaa eniten työssäsi? 

”Tykkään tehdä töitä start-up yritysten kanssa. Pidän siitä, että omalla osaamisella voin osallistua kasvuyrityksen menestyksen tavoitteluun, erityisesti jos yrityksen toimintaan liittyy maailman parantamista. Pidän myös sellaisista tehtävistä, joissa joudun haastamaan omaa ajatteluani ja keksimään käytännöllisiä ratkaisuja monimutkaisiin tilanteisiin.”

Mikä on työssäsi haastavinta?  

”Työssä haastavinta on tilanteet, joissa osakassopimuksia täytyy soveltaa käytännön tilanteisiin, joita ei ole välttämättä sopimusta laadittaessa osattu ottaa huomioon ja itse sopimuksia laatiessa myös mahdollisten vastaantulevien tilanteiden ennakoiminen on haastavaa pitkälle sopimuskaudelle.”

Mikä on parasta työssäsi?  

”Parasta on ihmiset, ja toisena se, että kaikki työntekijät ovat samalla tasolla. Vastuuta voi saada omasta positiosta riippumatta ja kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet ja oikeudet esimerkiksi työtehtäviä jaettaessa.”

Työyhteisössä pidetään huolta yhteisöllisyydestä ja lounasseuraa saa aina pyytäessä tai mukaan tullaan kysymään. Paras muisto Ellalle on vuosijuhlat, joihin saa tuoda puolison mukaan ja joissa pääsee tutustumaan työkavereiden puolisoihin.

”On hauskaa tavata työkavereiden puolisoita ja sitä kautta tutustua vielä paremmin. Viimeaikoina lajikokeilut ovat olleet huippuja: aktiviteetit ovat olleet kivoja ja on hauskaa päästä viettämään työkavereiden kanssa myös vapaamuotoisemmin aikaa – muutenkin kuin juhliessa.”

Minkälaisia unelmia sinulla on urasi suhteen? 

Tulevaisuuden osalta Ella toivoo jatkossakin voivansa auttaa asiakkaita menestymään omien vahvuuksiensa ja osaamisensa avulla. Erityisen mielellään hän työskentelisi sellaisten asiakkaiden kanssa, joiden tavoitteena on tehdä maailmasta meille kaikille parempi paikka.

Minkälaiselle ihmiselle suosittelisit toimenkuvaasi? 

”Työnkuvaani kuuluu tiimin osana työskentelyä sekä asioiden pallottelua asiakkaiden kanssa, mutta toisaalta myös itsenäistä yhteydenpitoa asiakkaisiin ja koordinaatiota erilaisille tahoille.”

Tästä syystä Ella suosittelisi paikkaa sellaiselle henkilölle, joka pystyy hahmottamaan kokonaisuuksia ja ymmärtämään, mikä on milloinkin olennaista.

”Työtehtävät ovat joskus itsenäisiä, mutta apua pitää osata kysyä jos on tarve, ja sitä on onneksi saatavilla”, kertoo Ella.

Mitä haluaisit sanoa henkilölle, joka lukee uratarinaasi ja pohtii työhakemuksen jättämistä? 

Uraa Svalner Atlaksella harkitsevalle Ella kertoo työskentelyn olevan vähän erilaista, mihin on todennäköisesti totuttu, sillä kaikilla on samat mahdollisuudet, mutta kaikki myös työskentelevät yhtä lailla kädet savessa positiosta riippumatta. Porukkaan on helppo päästä mukaan ja työtapoihin pääsee nopeasti sisälle, sillä yhteistyötä tehdään tiiviisti ja kaikki neuvovat mielellään alkuun.

Uraa Svalner Atlaksella pohtivalle Ellalla on terveisenä: ”Olisipa hauskaa saada juuri sinut mukaan porukkaan! Toivottavasti tavataan pian :)”

Kiinnostaako ura Svalner Atlaksella?


Panostamme työntekijöidemme hyvinvointiin ja haluamme tarjota merkityksellisen työn lisäksi elämänlaatua sekä alustan menestyä – mahdollisuuden toteuttaa itseään, asettaa omat tavoitteet ja saavuttaa ne yhdessä työskennellen.

Meillä ei tarvitse sopia riviin tai sulautua massaan, kunhan sydän on paikallaan ja hihat valmiiksi käärittyinä. Olemme ihmeporukka ja ylpeitä siitä.


Svalner Atlas Advisors

Svalner Atlas Advisors on johtava itsenäinen Pohjoismaissa ja Benelux-alueella toimiva verotukseen ja yritysjärjestelypalveluihin erikoistunut asiantuntijatalo. Toimistomme sijaitsevat Tukholmassa, Amsterdamissa, Helsingissä, Oslossa, Kööpenhaminassa, Göteborgissa ja Turussa. Kokenut osaajajoukkomme koostuu yli 400 asiantuntijasta. Paikallisen asiantuntemuksen ja sujuvien rajat ylittävien palveluiden avulla autamme yrityksiä ja yksityishenkilöitä navigoimaan monimutkaisissa tilanteissa luottavaisesti.


Copyright © 2025 Svalner Atlas

Svalner Atlas Advisors on saapunut Suomeen!

Tervetuloa mukaan tarinamme seuraavaan lukuun, kun tuomme kotimaan markkinalle uuden kansainvälisen toimijan nimeltä Svalner Atlas.

Toimintamme rakentuu Alderin ja Fiscalesin vahvoille juurille ja uudesta nimestä huolimatta voit tuttuun tapaan luottaa siihen, että kokeneet asiantuntijamme yhdistävät paikallisen tuntemuksen kansainväliseen näkemykseen. Meitä on viidessä maassa ja seitsemässä kaupungissa yhteensä jo lähes 400 eri osaamisalojen rautaista ammattilaista. Lisäksi asiakkaidemme tukena on globaali kumppaniverkostomme, joka kattaa yli 150 maata.

Tervetuloa tutustumaan uusiin nettisivuihimme!