Svalner Atlakselle tunnustusta maailman johtavien veroalan toimijoiden listauksissa (ITR World Tax 2026)
Svalner Atlaksen Suomen toimisto on valittu jälleen veroalan johtavien toimijoiden joukkoon International Tax Review (ITR) -julkaisun toteuttamissa vuosittaisissa listauksissa.
Tunnustusta saivat erityisesti siirtohinnoitteluun, välilliseen verotukseen, yleiseen yritysverotukseen, yritysjärjestelyiden verotukseen sekä veroprosesseihin keskittyneet praktiikkamme.
Vuosittain päivittyvä globaali World Tax -listaus on veroalan kattavin ja myös arvostetuin katsaus kunkin maantieteellisen alueen johtaviin toimijoihin ja asiantuntijoihin.
Suomea koskevat listaukset ovat kokonaisuudessaan nähtävissä täältä:
Suomen lisäksi myös Hollannin ja Ruotsin kollegamme saivat tunnustusta useissa kategorioissa tämän vuoden listauksissa, joka alleviivaa monipuolista kumppanuuttamme kansainvälisille asiakkaillemme ja kyvykkyyttämme tarjota integroituja rajat ylittäviä palveluita nopeasti, tuoden selkeyttä ja näkemystä muuttuvassa markkinassa.
Edellisvuoden lailla Suomen toimistolla on syytä juhlaan myös henkilökohtaisten tunnustusten merkeissä, sillä kokeneet asiantuntijamme Henri Becker, Mikael Kontro, Juha Jääskeläinen, Petteri Rapo, Markku Renko, Katri Sorsavirta ja Suvi Vänskä huomioitiin kunkin markkinan johtaville veroasiantuntijoille myönnettävillä Highly Regarded ja Notable Practitioner -maininnoilla. Lisäksi Suvi nostettiin johtavia naispuolisia veroasiantuntijoita maailmanlaajuisesti listaavalle Women in Tax -listalle. Nousevana tähtenä (Rising Star) tunnustusta sai Sini Paljärvi.
“Vuosi vuodelta nousevat sijoituksemme ITR World Tax -listauksissa heijastelevat pitkäjänteisiä panostuksiamme osaamisen ja palvelutarjontamme kehittämiseen. Tulokset puhuvat puolestaan – sekä asiakastyömme laadussa että tiimin saavuttamissa ulkoisissa tunnustuksissa”, toteaa Svalner Atlas Suomen Managing Partner Petteri Rapo.
Vielä kerran lämpimät onnittelut kaikille hyvin ansaitun maininnan saaneille kollegoille ja yhteistyökumppaneille, niin meillä kuin maailmalla. Ja erityisen lämmin kiitos kaikille asiakkaillemme mielenkiintoisista ja monipuolisista toimeksiannoista kuluneen vuoden aikana, jotka ovat mahdollistaneet kattavan asiantuntemuksemme laittamisen hyötykäyttöön.