Tarkista ennakkoverojen riittävyys hyvissä ajoin


Oletko tarkistanut, riittävätkö yrityksesi ennakkoverot kattamaan vuoden lopulliset verot? Tässä blogissa tarkastelemme miksi mahdollisen täydennyshakemuksen tarve kannattaa varmistaa hyvissä ajoin.

Riittävätkö yrityksesi maksamat ennakkoverot vuoden lopullisten verojen kattamiseen? Blogin neuvoilla varmistat, että et maksa turhaan korkoa ennakkoveroista.

Ennakkoveron määrä


Ennakkoveron määrä perustuu arvioon yhtiön verotettavasta tulosta, jonka Verohallinto määrittää pääsäännön mukaisesti yhtiön viimeksi päättyneen verotuksen perusteella. Mikäli yhtiön verovuonna maksamat ennakkoverot eivät riitä kattamaan koko vuoden tuloveroja, puuttuva osa maksetaan jäännösverona. Jäännösvero kerryttää huojennettua viivästyskorkoa verovuoden päättymistä seuraavan toisen kuukauden alusta jäännösverolle määrättyyn eräpäivään asti. Vallitsevan korkotason nousun johdosta vuoden 2025 huojennettu viivästyskorko on jo 6,5%.

Yhtiöiden verotus päättyy viimeistään 10 kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä, ja verotuspäätöksellä määrätty jäännösveron eräpäivä on verotuksen päättymistä seuraavan toisen kuukauden 3. päivä. Esimerkiksi jos yhtiön tilikausi on kalenterivuosi ja sen verotus päättyy syyskuussa 2025, huojennettua viivästyskorkoa kertyisi ajalta 1.2.-3.11.2025.

Verovuoden vaihtuessa on hyvä hetki tarkistaa ennakoiden riittävyys laatimalla alustava verolaskelma ja tarvittaessa hakea lisäennakkoa. Näin vältytään jäännösveron ja sille kertyvän huojennetun viivästyskoron maksamiselta. Autamme mielellämme yritystänne verolaskelman sekä lisäennakkohakemuksen laadinnassa.

Lisäennakko – Miten ja miloin?


Yhteisöt voivat maksaa lisäennakon ilman viivästysseuraamuksia kuukauden ajan verovuoden päättymisestä, mikä useimmille yhtiöille tarkoittaa tyypillisesti tammikuuta. Tämän jälkeen maksetulle lisäennakolle kertyy huojennettua viivästyskorkoa eräpäivään saakka ja eräpäivän ylittävältä ajalta viivästyskorkoa, joka vuonna 2025 on 11,5%.

Lisäennakkoa voi hakea erillisellä hakemuksella Omaverossa. Hakemuksen etu on, että maksun eräpäiväksi voi asettaa haluamansa päivän kolmen viikon ajalta. Jos yritys sen sijaan jää odottamaan vasta verotuspäätöksellä määrättyä jäännösveron eräpäivää, ehtii huojennettua viivästyskorkoa kertyä pidemmän ajan eräpäivään saakka maksupäivästä riippumatta.

Ennakon tarkistaminen verovuoden aikana


On huomattava, että mikäli yritys havaitsee jo kuluvan verovuoden aikana ennakkoverojen määrän olevan riittämätön tai ylimitoitettu, lisäennakon sijaan tulee hakea uutta ennakkoa tai ennakon muutosta ensisijaisesti sähköisesti.

Muista tämä


Yrittäjä muista tarkistaa myös henkilökohtainen verotuksesi: Voit tehdä hakemuksen Omaverossa, puhelimella tai paperilomakkeella jo 7.12.2024 alkaen ja maksaa lisäennakkoa ilman huojennettua viivästyskorkoa tammikuun loppuun asti. Huomioithan, että paperihakemuksen tulee saapua Verohallintoon viimeistään 31.12.2024.

Haluamme olla avuksi!


Kuulostaako monimutkaiselta? Meillä Svalner Atlaksella on kokonaisvaltaista osaamista yrityksiä koskevan verotusasioiden ja juridiikan eri osa-alueilta, myös kansainvälisesti. Avustamme ja autamme yrityksiä ja yksityishenkilöitä asiakaslähtöisesti löytämään tilanteen kannalta parhaat ratkaisut ottamalla huomioon muuttuvan sääntelyn ja ajankohtaisen oikeuskäytännön.

Miten me voisimme olla sinulle avuksi? Lue lisää palveluistamme.


Nea Heikkonen

Senior Consultant

+358 44 382 2313 nea.heikkonen@svalneratlas.com

Helsinki


Copyright © 2025 Svalner Atlas

Svalner Atlas Advisors on saapunut Suomeen!

Tervetuloa mukaan tarinamme seuraavaan lukuun, kun tuomme kotimaan markkinalle uuden kansainvälisen toimijan nimeltä Svalner Atlas.

Toimintamme rakentuu Alderin ja Fiscalesin vahvoille juurille ja uudesta nimestä huolimatta voit tuttuun tapaan luottaa siihen, että kokeneet asiantuntijamme yhdistävät paikallisen tuntemuksen kansainväliseen näkemykseen. Meitä on viidessä maassa ja seitsemässä kaupungissa yhteensä jo lähes 400 eri osaamisalojen rautaista ammattilaista. Lisäksi asiakkaidemme tukena on globaali kumppaniverkostomme, joka kattaa yli 150 maata.

Tervetuloa tutustumaan uusiin nettisivuihimme!