Arvonlisäverotuksen nollaverokanta ja sen ulkopuolelle jäävät palvelut


Vaikka lähtökohtaisesti kaikki liiketoiminnan muodossa tapahtuva tavaroiden ja palvelujen myynti on arvonlisäverollista, on arvonlisäverolaissa määritelty myös nollaverokantaan sekä arvonlisäverotuksen ulkopuolelle jäävät myynnit. Nollaverokannan sekä arvonlisäverotuksen ulkopuoliset palvelut ovat siis kaksi eri asiaa.

Nollaverokannan alaisiin myynteihin liittyvän arvonlisäveron saa vähentää, kun taas arvonlisäverotuksen ulkopuolelle jääviin myynteihin liittyvää arvonlisäveroa ei saa vähentää. Arvonlisäveron vähentäminen edellyttää nollaverokannan alaista liiketoimintaa harjoittavalta yritykseltä arvonlisäverorekisteröinnin.

Nollaverokannan solveltamisala


Niin kutsuttuun arvonlisäverotuksen nollaverokannan soveltamisalaan kuuluvat mm.:

  • Vienti EU-alueen ulkopuolelle
  • Tavaran myynti EU-maihin arvonlisäverovelvollisille ostajille
  • Muut kansainväliseen kauppaan liittyvät tavaroiden ja palvelujen myynnit
  • Arvonlisäverolaissa määriteltyjen vesialusten myynti, vuokraus ja rahtaus, sekä näihin aluksiin kohdistuvat työsuoritukset
  • Jäsenlehtien ja painosten veroton myynti yleishyödyllisille yhteisöille
  • Varastointimenettelyihin liittyvä veroton myynti (verovarasto)
  • Kullan myynti keskuspankille

Kuten todettu, arvonlisäverottomiin myynteihin liittyvien kulujen arvonlisäveroa ei ole mahdollista vähentää. Tämä tarkoittaa, että näihin hankintoihin sisältyvät verot jäävät verottoman tavaran tai palvelun myyjän kustannukseksi.

Arvonlisäverotuksen ulkopuoliset tavarat ja palvelut


Arvonlisäverotuksen ulkopuolelle jääviä tavaroiden ja palvelujen myyntejä on esimerkiksi:

  • Terveyden- ja sairaanhoito
  • Sosiaalihuolto
  • Yleissivistävä ja ammatillinen koulutus, korkeakouluopetus sekä taiteen perusopetus
  • Rahoitus- ja vakuutuspalvelut
  • Tietyt esiintymispalkkiot
  • Tekijänoikeudet
  • Kiinteistöjen ja osakehuoneistojen vuokraus sekä myynti
  • Arpajaisten järjestäminen
  • Postin yleispalvelut

Arvonlisäverotuksen ulkopuolelle jäävistä myynneistä ei tarvitse rekisteröityä arvonlisäverovelvolliseksi. Joissain tapauksissa näistä voi kuitenkin hakeutua vapaaehtoisesti arvonlisäverovelvolliseksi, kuten esimerkiksi kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta.

Haluamme olla avuksi!


Kuulostaako monimutkaiselta? Meillä Svalner Atlaksella on kokonaisvaltaista osaamista yrityksiä koskevan verotusasioiden ja juridiikan eri osa-alueilta, myös kansainvälisesti. Avustamme ja autamme yrityksiä ja yksityishenkilöitä asiakaslähtöisesti löytämään tilanteen kannalta parhaat ratkaisut ottamalla huomioon muuttuvan sääntelyn ja ajankohtaisen oikeuskäytännön.

Miten me voisimme olla sinulle avuksi? Lue lisää palveluistamme.



Copyright © 2025 Svalner Atlas

Svalner Atlas Advisors on saapunut Suomeen!

Tervetuloa mukaan tarinamme seuraavaan lukuun, kun tuomme kotimaan markkinalle uuden kansainvälisen toimijan nimeltä Svalner Atlas.

Toimintamme rakentuu Alderin ja Fiscalesin vahvoille juurille ja uudesta nimestä huolimatta voit tuttuun tapaan luottaa siihen, että kokeneet asiantuntijamme yhdistävät paikallisen tuntemuksen kansainväliseen näkemykseen. Meitä on viidessä maassa ja seitsemässä kaupungissa yhteensä jo lähes 400 eri osaamisalojen rautaista ammattilaista. Lisäksi asiakkaidemme tukena on globaali kumppaniverkostomme, joka kattaa yli 150 maata.

Tervetuloa tutustumaan uusiin nettisivuihimme!